Perheessämme on aina ollut koiria. Koiraharrastuksemme onkin kestänyt kaikkiaan jo useamman vuosikymmenen. Koiramme ovat olleet pääsääntöisesti suuria palveluskoirarotuja kuten saksanpaimenkoiria, dobermanneja sekä boksereita. Siksi myös harrastuksemme suuntautuivat aluksi palveluskoiralajeihin kuten jäljestykseen ja hakuun. Myös agilityssa ja tokossa olemme olleet aktiivisesti mukana niin koiranohjaajina kuin ryhmien vetäjinäkin. Tuloksiakin noista lajeista saatiin: mieheni kilpaili dobermanninsa kanssa jäljellä voittajaluokassa, agilityssa 3. luokassa ja tokossa erikoisvoittajaluokassa. Minulla oli noihin aikoihin valkoinen x-rekisteröity bokseri Sulo, jonka kanssa kilpailin tokossa voittajaluokassa, kunnes kiinnostuimme pelastuskoiratoiminnasta ja se vei lopulta kaiken vapaa-aikamme.

Pelastuskoiratoiminnasta tuli jossain vaiheessa niin aktiivista, että sitä voisi kutsua ennemmin elämäntavaksi kuin harrastukseksi. Metsätreeneissä kävimme lähes päivittäin ja erilaisilla kursseilla ja koulutuksissa sitten viikonloppuisin. Myös Kuopion pelastusopisto tuli tutuksi ”opinahjoksi” Suomen palveluskoiraliiton järjestämien koulutuksien ansiosta. Lomamatkamme suuntautuivat yleensä jonnekin, missä pääsimme harjoittelemaan koirinemme eri raunioradoilla. Mieheni hoiti Palveluskoiraliiton pelastuskoirien aluevastaavan tehtäviä Oulun seudulla n.10 vuoden ajan, itse olin tuona aikana sekä ryhmänjohtajana että koiranohjaajana. Meillä oli perheessämme yhtä aikaa kolme virallista pelastuskoiraa, joiden kanssa kävimme myös etsinnöissä viranomaisten apuna. Koiristamme dobermanni Hank (Dufas Hank) oli suorittanut viralliset jälki-, haku- ja raunio A -kokeet, bokseri Sulo jälki-, haku-, sekä raunio A ja B -kokeet. Pienin, muttei suinkaan vähäisin koiristamme, bostoninterrieri Urho (SF MVA Miniblack’s Up and Go) suoritti sekin pelastuskoirien hakukokeen ja raunioilta A ja B -kokeet tullen näin Suomen ensimmäiseksi viralliseksi pelastuskoiraksi kääpiökoirarodusta. Myös pelastuskoirien joukkuekatselmuksiin osallistuimme tuoden sieltä parina vuotena kirkkaimman, kultaisen mitalin.

Joskus kuitenkin täytyy laittaa johonkin asiaan piste. Ja juuri näin me sitten lopulta teimmekin lopettaen pelastuskoiratoiminnan aivan kokonaan. Päätöstä helpotti, kun pelastuskoiramme vanhenivat ja olivat eläkepäivänsä ansainneet.

Koiraharrastuksessa on kuitenkin se loistavan hyvä puoli, että eri lajeista, joita voi harrastaa ei ole puutetta! Joskus aikoinaan, jos joku olisi minulle kertonut, että innostuisin kasvattamaan pieniä trimmattavia terrierejä, en olisi uskonut. Tänä päivänä se kuitenkin on totta. Olen suorittanut kasvattajakurssin vuonna 2010, innostunut näyttelyistä ja opetellut trimmaamisen ”saloja”.

Olemme kasvattaneet kaksi borderterrieripentuetta. Kaikki neljä borderikasvattiamme ovat menestyneet näyttelyissä sekä ovat terveitä rotunsa edustajia.

Toinen kasvattamamme terrierirotu on valkoinen länsiylämaanterrieri, westie. Tänä päivänä olemmekin keskittyneet vain tähän yhteen rotuun, joka tuntuu ”omimmalta”.

Uskon, että monipuolinen koiraharrastustoimintamme muissa lajeissa kantaa yhä hedelmää tähän päivään tuoden ennen kaikkea harrastajan näkökulmaa kasvattajatyöhömme. Harrastajillehan koirien terveys ja luonne ovat aivan ensisijaisia. Niin uskon, että ne ovat myös lemmikkikoiran omistajille, joita varmastikin suurin osa pentujemme ostajista ovat. Silti tietenkään rodunomaista ulkomuotoa millään tavoin väheksymättä.